Olemme kaikki lukeneet uutisointia hydroksiklorokiinin (Oxiklorin) testaamisesta mahdollisena lääkkeenä covid-19 viruksen aiheuttamaan keuhkokuumeeseen. Koko lupus-maailma toivoo, että se auttaisi sairastuneita. Valitettavasti kuulemme samaan aikaan maailmalta viestejä, että lääkettä on alettu hankkia ylimääräisiä määriä varastoon, mikä on joissakin maissa aiheuttanut hydroksiklorokiinin saatavuusongelmia.

Lupus Europe ja useat kansalliset lupusjärjestöt ovat ottaneet asian esille kansallisten terveysviranomaisten ja lääkkeen myyntiluvan haltijoiden kanssa. Lääkkeen tuotantoa on lisätty ja myyntiluvan haltijat noudattavat kansallisia lääkkeen saatavuusrajoituksia. Suomessa sosiaali- ja terveysministeriö on 19.3.2020 päättänyt toimenpiteistä, joiden tavoitteena on varmistaa lääkevalmisteiden riittävyys ja lääkejakeluketjun toimivuus Suomessa uudesta koronaviruksesta johtuvissa poikkeusoloissa. Päätös perustuu valmiuslain 87 §:ään ja valtioneuvoston asetukseen (124/2020), jolla valmiuslain 87 §:ssä säädetyt toimivaltuudet on otettu välittömästi käyttöön.

SLE-yhdistys on ollut yhteydessä Oxiklorinin myyntiluvan haltijaan Orioniin esittäen kysymyksen lääkkeen riittävyydestä. Orionilta vastattiin seuraavasti: « Tällä hetkellä ei ole mitään huolta Oxiklorinin saatavuudesta Suomessa lääkettä tarvitseville pitkäaikaissairaille. Orionilaiset työskentelevät kellon ympäri, jotta tilanne saadaan pidettyä hyvänä poikkeusolojenkin aikana. »

Lupusta sairastava, noudata seuraavia ohjeita, jotka on luotu yhteistyössä Euroopan lupusasiantuntijoiden kanssa:

1. Älä hanki Oxiklorinia yli oman tarpeesi.
2. Jos tarvitset piakkoin lisää Oxiklorinia, tilaa sitä verkkoapteekista ajoissa.
3. Suomessa ei ole vielä ongelmaa Oxiklorinin saatavuudessa, mutta jos sitä alkaa ilmetä, voit pyytää reumatologilta reumahoitajan kautta apua asiaan. Sinun kuuluu saada lääkettä sairauden hoitoon.
• Jos Suomessa Oxiklorin loppuu jossain vaiheessa, älä panikoi, sillä onneksi lääkkeen vaikutus jatkuu pitkään. Seuraa reumatologisi ohjeistusta.
5. Älä missään vaiheessa muuta lääkitystäsi ilman, että lääkärisi ohjeistaa niin tekemään.

Pitäkää huoli itsestänne ja toisista – pääsemme tämän yli yhdessä!

%d bloggers like this: